Chorus Nota Bene perustettiin Zürichiin 1985 muutaman kuorolaulajan voimin edistämään pohjoismaista kuoromusiikkia Zürichin seudulla ja rikastuttamaan kulttuurielämää Sveitsissä. Nykyisin kuorossa laulaa yli 40 laulajaa jotka asuvat Zürichissä ja sen ympäristössä. Vaikka laulajat ovat kotoisin useasta maasta kuten Norjasta, Pohjois-Irlannista, Ruotsista, Suomesta, Sveitsistä, Tanskasta ja USA:sta, kuoron kesken puhutaan ruotsia sekä "skandinaviskaa".  Kuoroa on johtanut vuodesta 2012 lähtien alun perin skoonelainen Hans Ahlmann.

Kuorovuosi keskittyy eteenkin jokavuotisen kevät- ja joulukonsertin ympärille. Näiden lisäksi kuoro esiintyy myös säännöllisesti Zürichin ruotsalaisen kirkon tilaisuuksissa. Joulun alla pääpaino ovat useat Lucia-kulkueet jotka eksoottisuudellaan vetävät kirkkosalit usein täyteen. Nota Bene on myös julkaissut useita levyjä, jotka ovat kuunneltavissa Spotify:sta ja muista suoratoistopalveluista. Viimeisimmän levyn, ”Stilla Natt”, kuoro levytti vuonna 2019.

Viimeinen CD, "Stilla Natt", teimme vuonna 2019.

https://www.nobe.ch/sv